Neiti etsivä-kirjojen sarja sai alkunsa Yhdysvalloissa 1930-luvulla. Kirjoja on julkaistu eri vuosikymmeninä reilusti toistasataa. Niitä on käännetty suomeksi 1950-luvulta lähtien. Virallisesti kirjat on kirjoittanut Carolyn Keene; tosi asiassa Carolyn Keene on tekaistu nimi ja kirjoittajia on ollut useita. Paula (Nancy Drew), kirjan päähenkilö, asuu Chigagon lähellä Illinois'ssa kuvitteellisessa River Heightsin kaupungissa. Ensimmäiset tarinat sijoittuvat Paulan kotikaupunkiin ja sen välittömään läheisyyteen, mutta sarjan edetessä ja etsivätytön varttuessa 16-vuotiaasta kahdeksantoistakesäiseksi lukijat viedään myös kaukaisempiin kohteisiin itärannikolle ja ulkomaille.

neitietsivä.jpeg 5766031.jpg Neiti_etsiva.jpg